No nyt tuntuu vanhalle. Eksyin Aku Ankan sivuille etsimään, josko siellä olisi tänä vuonna mitään kivaa joulukalenterin tapaista (lapsellinen siis vielä tässä asiassa), mutten päässyt järkytykseltäni etusivua pidemmälle. Sivulla mainostettiin vanhaa lehteä, jonka nyt voisi lukea netissä. Jopa niin vanhaa, että sitä voi kutsua klassikoksi. Siis lehti vuodelta 1999. Oikeesti. Klassikko. Eiiiiiiiiiiii.... Klassikot on niitä, joita on tullut silloin kun vanhemmat olivat lapsia/nuoria, ei silloin kun minä olin nuori. Okei, markka-aikaa elettiin ja uusi vuosituhat oli vasta jännittävä uusi numero. Niin ja onhan tässä lehdessä mahtavan piirtäjän, Don Rosan sarjis, mutta kun koko läpyskää mainostetaan klassikkona niin minä menen leipomaan torttuja ja keittämään teetä ja pistän pystyyn kunnon ikäkriisin nyt.
Ai, että mikä kausi? No pikkujoulusellainen tietenkin. Eilen oli firman juhlat ja mukavaahan se oli. Loppuilta meni kuitenkin ihan omassa kaveripiirissä kokeilemassa kaupungin uutta menopaikkaa. Hyvä ilta en voi muuta sanoa.
Musiikki on muuten jännä juttu. Sitä kaipaa silloin kun pitäisi päästä juhlafiilikseen, mutta sitten varsinkin siellä juhlapaikassa se voi olla haitaksi kun pitäisi jutellakkin ja olla sosiaalinen. Ensin kaikki valittaa kuorona siitä, ettei löydy ääntä ja sitten ihmetellään miksi sitä ääntä on jo liikaa ja aamulla omasta äänestä on jäljellä vain ohut sointu.
Lisäksi en tiedä mistä johtuu, että ainakin itseni osalta haukottelu tulee väistämättä osaksi iltaa (tai yötä oikeastaan). Onhan se epäkohteliasta haukotella samalla kun joku kertoo viihdyttävää juttua, mutta kyllä se tuntuu tyhmälle haukotella suu kiinni. Tosin useimmin kyllä yritän haukotella jotenkin huomaamattomasti, ja vaikka itsestäni tuntuuu mestarilta siinä asiassa, niin kyllä vaan kommenttia kuuluu. Onneksi kaverit tietää, etten mitään pahaa tarkoita.
Oli muuten aika paljon kansaa liikkeellä. En tiedä johtuiko se uudesta paikasta vai siitä, että nyt oli aika yleinen pikkujouluviikonloppu, että oli aika laajalla skaalalla porukkaa torilla vaeltelemassa. Itsestäni on kiva käydä yöelämässä silloin tällöin, mutta en saa kyllä mitään suurempia kicksejä siitä. Ei silleen, että joka ilta pitäisi olla menossa.
Ylen Areena petti taas. Tai siis kyllä se hommansa hoitaa, mutta tuskallisesti ja niin hitaanlaisesti. Ärsyttää. Vähän haluais sivistää itseään viikon aikana tulleilla ohjelmilla, mitä ei ole jaksanut valveilla odottaa, niin eipäs kun "Pieni hetki" vaan. Argh. Onneksi oli edes karkkipussi vieressä niin lohdutti vähän.
Pelottaa myöntää, varsinkin näin suomalaisena, että minulla on jokin päähän piintymä stereotypioista. Se, että olen suomalainen liittyy asiaan siten, että olen stereotyyppinen siinä mielessä, että rakastan lukea kaikkea mitä Suomesta uskotaan ja luullaan.
Tykkään yleensä bongata esimerkiksi mainoksista naisten ja miesten välisiä piilossa olevia ennakkoluuloja. Ne saavat minut äkkiä hiiltyneeksi, mutta samalla jotenkin salaa pidän siitä, kuinka stereotypiota käytetään. Siis en tarkoita, että ne olisi hyviä tai faktoja, mutta jotain niissä on, että tykkään vihata niitä. Yksi mainos ärsyttää tällä hetkellä enemmän kuin moni muu yhteensä:
Niin laittakaa vain tytölle kaunis ja taiteellinen unelma, ja pojalle tiedettä. Eikö oikeesti olisi voitu vaikka laittaa molemmat innostumaan kummastakin, tai olla jopa uhkarohkea ja kääntää odotukset? Niin no tämä on niin "normaali" perhe, ettei normaalimmaksi enää pääse: Kaksi lasta (tyttö ja poika), isä ja äiti ja iskä tietenkin on se kuski tässä. Kotona varmaan odottelee koira (kultainennoutaja) ja se koti on tietenkin omakotitalo lähiöalueella. Ollaanpa sitä nyt niin varovaisia, Toyota.
Mutta kun puhutaan maista ja valtioista niin kaikki on vain viihdyttävää. Sain kaverilta vinkin Facebookissa eräästä sarjakuvasta ja olen ollut siihen ihan koukussa muutaman päivän. Siinä keskitytään pääasiassa Tanskan, Norjan ja Ruotsin touhuiluihin, mutta muutkin pohjoismaat ja maailmakin saavat välillä osansa. Klikkaamalla tätä linkkiä pääsee sivuille ja lukemaan esimmäisenä mahtavan tarinan tämän vuoden Euroviisuista ja siitä kuinka siinä kävikään. Aivan parhautta!
Lisäksi tiedän, että on olemassa kirjoja (humoristisia sellaisia) aiheesta, mutta vaikka olen ollut innostunut niiden tultua markkinoille, niin surkea nimimuistini ei voi edes sen vertaa auttaa, että edes nimen osa muistuisi. Taisi olla brittiläinen... ehkä. No en tiedä olisinko niin innostunut nyt tästä, mutta saapahan naureskella ja sehän se tiettävästi lisää niitä elinvuosia :D
Tämä on se aika vuodesta kun joulu alkaa kutkutella tuolla mielen pohjalla. Tykkään kyllä jollakin tasolla syksystä, mutta parasta siinä on joulun odotus. Tiedän, että jotkut varmaan kauhistuvat ajatusta siitä, että nyt jo rupeisi miettimään lahjoja ja koristeluita ja sen sellaisia, mutta itselläni on joululahjalistat olleet jo valmiina jostain juhannuksesta asti. Nyt on jäljellä enää hintojen vertailua ja pikkuviilausta ja siksi odotankin koska kaupat tajuavat ruveta mainostamaan kunnolla tuotteitaan juuri minulle. Minun puolesta postiluukusta voisi jo tupsahdella mainoksia ja tarjouksia, jotka helpottaisivat elämää kummasti. Täytyy myöntää, että elämä on vähän helpompaa kun on selvät suunnitelmat. Että kaippa siinä jotain perää sitten on.
Jouluvalot onkin jo valmiiksi ikkunalaudalla odottamassa (ja itseasiassa pistin ne juuri päälle tunnelmaa luomaan) Huhtikuussa ajattelin, että ihan turha ottaa niitä enää poiskaan, kun kuitenkin joutuisi pian laittamaan ne vain takaisin, ja nyt kiitän omaa kaukonäköisyyttäni. Kiitos.
Mutta siis syksyähän nyt vielä eletään ja yritän kovasti nauttia siitäkin, vaikka sateista ja koleaakin on. Tänään pysähdyin ihastelemaan vaahteranlehtiä parkkipaikan asfalttia vasten. Kaikenväriset lehdet kivasti elävöittivät muuten märkää maata, mutta parasta siinä kaikessa oli se, että minun itseni ei tarvitse vaivautua muuta kuin vain ihailemaan. Helppoa.
Olisipa yhtä helppoa iTunesin käyttäminen niinkin yksinkertaiseen hommaan kuin iPodin sisällön päivittämiseen. Ei. Kaikki meni, pari hassua countrybiisiä jäi jäljelle eivätkä nekään ole edes meikäläisen listoilta. Ei onnistunut myöskään äänikirjan lataaminen eikä oman kirjaston yhdistäminen. Viha kasvoi kyseistä ohjelmaa vastaan lisää. En ennenkään ole ollut mikään suuri iTunesin ystävä, mutta olen sietänyt sitä ja se on toiminut. Nyt kun oli Spotify päässyt väliin sähläämään niin mikään ei onnistunut. Vanhatkin meni ja se vasta rasittaakin. Noh, keväällä on tiedossa uuden kännykän hankkiminen ja siinä saa luvan olla sitten kaikki mun musiikki sisällä, helposti ja yksinkertaisesti. Niin sen pitää olla.
Mokkula.. mikä kirosana. Tässäkin meni 5 minuuttia, että sieltä syvältä kotoisin oleva nettitikkuyhteyteni avasi minulle mahdollisuuden kirjoittaa tätä tekstiä. Ei sen niin pitäisi olla! Ja ihan hyvin pitäisi voida katsoa youtubea ja lukea hesaria samaan aikaan, mutta ei. Toinen sivu ei silloin toimi tai kummatkin ovat solmussa. Tai jos ihan vain on kaksi välilehteä auki niin kaikki hommat tyssää siihen. AAAAARGH! Tämä tikku lentää kyllä kauas ja nopeasti kun sen aika on... noin vuoden päästä!!!
Facebook... mikä turhuuksien rovio. Siis ihan kiva keino pitää tuttuihin ihmisiin yhteyttä, mutta oikeesti!!! Yleensä tykkään olla asioista perillä enkä tykkää levitellä omia juttujani ympäri internettiä. Ja kaikki suojaukset sun muut asetukset ovat aina olleet minulle tärkeintä, mutta nyt vaan en enää jaksa! Siis mitä pointtia laittaa enää mitään asetuksia mitenkään kun seuraavaksi kaikki taas muuttuu ja joutuu uudestaan lukemaan ja kokemaan toivottomuutta ja hiton vaikeita koukeroita ja logiikan puutetta, joiden on muka tarkoitus helpottaa elämää. En välitä enää vaikka olisi kuinka helppo säädellä vaikka mitä, en vain enää jaksa! Siis nyt on lähellä etten lähde koko paikasta pois, vain ihmiset pitävät minut siellä, ei sovellus.
Iltapäivälehdet... mikä vitsi. Siis jos nämä lehdet saisivat sanella millaista on suomalainen journalismi, niin se olisi subjektiivista "shokkimössöä", missä totuus ei tule ilmi vaan toimittajan näkemykset voittavat aina. Printtilehdet olisi varmaan vähän parempi vaihtoehto, mutta miksei verkkoonkin vaadita laatua?! Miksi nettilehdessä voi olla mitä tahansa kirjoitettuna: asia- ja kirjoitusvirheitä, copy-pastetus mokia ja suoranaisia asiattomuuksia? Miksi maksettu juttu on etusivulla? Missä on vastuu?
Joko kyseessä on tosi iso nosturi tai tosi pieni huvipuisto. Lisäksi huh huh ettei sen suomalaisen auto rutistunut, siinä vasta olisi ollut katastrofi. Ei niistä ihmisistä niinkään väliä...
Muutama asia ärsyttää minua muita enemmän. En ole mikään kielipoliisi ja teen itsekkin virheitä vähintään yhtä paljon kuin viereinenkin kaveri. Mutta yksi asia on, mistä omat niskakarvat nousevat heti pystyyn. En tiedä kuinka laajasti levinnyt tieto tämä on, mutta omassa piirissäni tämä on aika tiedetty fakta: media on monikkomuoto sanasta medium. Tämä tarkoittaa joukkotiedotusvälineitä näin kapulasuomeksi. Siis kaikkia niitä. Karkein virhe on sanoa, että "medioissa tapahtuu sitä sun tätä". Ei siis todellakaan näin kuin Pohjalaisessa tänään:
Pitkän hiljaiselon jälkeen päätin kirjoittaa taas. En tiedä mistä on johtunut tämä tauko, ehkä elämä on ollut vain liian helppoa ja rutiininomaista. Ei ole ollut ihmettelemisen aihetta eikä raivoamisen tarvetta.
Tilasin toisenkin historia-aiheisen lehde. Aion tehdä vertailevaa tutkimusta asiasta ja päättää vuoden vaihteessa kumman valitsen vuodeksi 2012. Vanha lehti, joka on minulle tullut jo vuoden pari, muuttui radikaalisti enkä oikein tiedä tykkäänkö siitä enää. Samalla markkinoille tuli uusi lehti, joka on sama kuin se vanha ennen, siis sellainen jonka perusteella sen tilasin alunperin. Hankalaa ja monimutkaista.
Mutta Roope-Setä -lehti saa nyt häippästä. Sen verran on sen laatu heikentynyt ja vaihdellut, etten toista vuotta sitä maksa. Aku Ankkakin on nykyisin aika laaduton (anteeksi nyt vain) ja taskarit täynnä sekundaa. Mikä tätä maailmaa vaivaa kun ei voi luottaa edes perusasioihin enää? Sen verran kokemusta kuitenkin tuosta ankkamaailman tarinoista minulla on, että voin sanoa sen muuttuneen.
Työpaikan vaihdos syyskuun alussa tuo taas uusia rutiineja elämään ja ehkä jopa piristää päiviä taas. En tiedä pystyisinkö koskaan olemaan yhdessä paikassa töissä loppuikääni. Minua ei ole semmoiseen työmaailmaan totutettu eikä kasvatettu. Oikea kesäloma olisi kyllä joskus tulevaisuudessa kiva, mutta en edes uskalla toivoa sellaista vielä pariin vuoteen ainakaan. Ehkä sitten "vanhana"...
Minulla on nyt se vaihe menossa, että haluaisin ostaa itselleni kaikkea uutta ja erilaista. Uutta ja erilaista on ainakin se pyöräilykypärä jonka hankin muutama viikko sitten. Eipä varmaan tule toista samanlaista vastaan ja ajattelin, että en kuitenkaan työmatkoilla ala henkeä uhmaamaan.
Muualla Suomessa riittää lämpöä, paitsi tässä Vaasan rakkaassa naapurikunnassa :P Okei, mulla on ihan liikaa aikaa nyt töissä. Ens viikolla asia varmasti korjaantuu... toivottavasti.
Tämä oli pakko laittaa jonnekkin esille. Näin tämän mainoksen Markkinointi & Mainonta -lehdessä (huhtikuun sellaisessa) ja ihastuin siihen välittömästi. En tiedä miksi, mutta mielestäni tämä on valtavan hieno kuva.
Alhaalla lukee, että tämä kuvan eteen on vuodatettu verta, hikeä ja kyyneleitä
Hullu viikko! Töissä päivät ja illat radalla tekemässä RC-autojen MM-kilpailuista coolein kilpailu ikinä. Päivätyö tuntuukin nyt niin tylsälle ja tavanomaiselle, että melkein nukuttaa. Illat ovatkin sitten täynnä säpinää ja toimintaa. Pidän noissa kisoissa huolta tapahtuman sosiaalisesta mediasta. Facebook-sivuja voikin mennä tutkailemaan täältä ja nettisivut kilpailuista löytyy osoitteesta http://www.mm2011.fi/. Jos joku lukija sattuu Vaasan nurkilla oleskelemaan, niin tervetuloa ihmeessä sunnuntaina seuraamaan finaaleja. Yleisölle on silloin järkätty kaikenlaista kivaa tekemistä.
On varmaan kiellettyä näin heinäkuussa puhua syksystä, mutta leffojen, sarjojen ja pelien osalta kesä on kyllä vähän tylsä (niinkuin jo edellisessä blogimerkinnässä tuli varmasti ilmi). Tänään näin kuitenkin ensimmäisen kerran trailerin Sherlock Holmes: A game of Shadows -leffasta, ja odotukset nousi samantien pykälän ylemmäksi. Toivottavasti leffa ei petä odotuksia. Vähän sekin pelottaa.. Mutta tässä tämä traileri, joka on ollut tämän päivän teema tässä pyykkien pesemisen ohessa.
Tässä ennen tätä leffaa BBC One näyttää ihan uutta Sherlockia. 3 uutta jaksoa tulossa sieltäkin, jotka täytyy ehdottomasti tapittaa heti kun ne vain ovat ulkona.
Älkää hyvät ihmiset huolestuko, täällä ollaan vielä, mutta kesä on vienyt hirveästi aikaa pois koneelta. Mikä on kai ihan suotavaakin ja suositeltavaakin.
Facebookkikin on ihan jäänyt omalta osalta piiloon, enkä ole oikein jaksanut pokettaa ketään. Anteeksi. Ei ole ollut tarkoitukena loukata ketään, olen vain laiska. (Nykyään ei enää tiedä kuinka tärkeää joillekkin tämä feissari oikein on...)
Mitä tässä kesän aikana olen myös huomannut, niin televisiokanavat ovat myös sitä mieltä ettei ihmisillä todellakaan ole aivoja kesällä. Samaa sotkua kuin talvellakin, siis ihan kirjaimellisesti. Kaikki edes vähän järkevä on jätetty suosiolla ohjelmistosta ja tilalle laitettu täyttä tuubaa. Ei siis kannata yrittääkkään.
Hommasin myös kaapelikortin, millä sain muutaman lisäkanavan tapitettavaksi, mutta ainakin vielä nämä lisäkanavat eivät ole tuoneet mitään täydennystä elämään. MTV on todellakin mennyt alamäkeä, mistä olin kyllä toki kuullut huhujakin, mutta nyt pääsin itse sen todistamaan. Kauheaa!
Mutta kun tv pettää niin leffat auttaa! Kävin ekaa kertaa ihan yksin leffassa tällä viikolla. Kiireinen päivätahti on aiheuttanut sellaisen ongelman, että kun on aikaa niin siitä on otettava kaikki irti. Kävin siis katsomassa Pirates of Caribbean uusimman osan. Se oli ihan peruskamaa, viihdyttävä mutta ei mitenkään yllättävä. Johnny Depp on kyllä mahtava :)
Tähän loppuun vielä piristysruiske, jonka tarjoaa mahtava Wullfmorgenthaler:
Pelit ovat kehittyneet huimasti tässä parinkymmenen vuoden aikana. En nyt puhu lautapeleistä sillä ne tuntuvat olevan niin ajattomia ettei paljon lähemmäksi ikuista elämää kovin helposti pääse. Oikeasti! Siis luen tähän mukaan korttipelit, pöytäpelit ja ihan vaan kaikkien tiedossa olevat laudalla pelattavat pelit. Ne ovat ja pysyvät, mutta virtuaalimaailmassa tapahtuvat pelit ovat muuttuneet ja kasvaneet käyttäjien mukana.
Kaikki alkoi kun oma sukupolveni oli vasta lapsosia (näin itsekkäästi yhdistän pelihistorian omaan historiaani). Silloin pelitkin olivat lapsen kengissä niin sanoakseni. Pacman oli iso juttu kaveripiirissä ja minulla oli myös jonkinlainen käsikonsoli, mutten muista enää minkälainen peli siinä oli. Käsikonsoli katosi muutossa joskus 80-luvun loppuvuosina ja hetken olin juuri kaveripiirin vaihtoehtojen varassa. Ihan hyviä vaihtoehtoja sieltä löytyikin tuon pacman -pelien ohessa.
Sonic suunnittelee seuraavaa liikettään
Sitten koitti suuri aika kun joulupukki toi Segan taloon ja Sonic pääsi pelastamaan maailmaa pahan Dr. Robotnicin kynsistä. Minulla oli myös autopeli, mutten ole ikinä niinkään ollut kiinnostunut kilpailuista. En ole yhtään kilpailuhenkinen, en todellisessa elämässä enkä sen enempää virtuaalisessa. Maailman pelastaminen on enemmän ollut se minun juttuni, jos ei nyt oikeasti niin mielikuvituksissa edes.
Conflict: Desert Stormin tyypit
Veli otti konsolibisneksen hoitoon meidän perheessä Segan jälkeen ja ensimmäinen sotapeli mistä innostuin todella paljon oli Conflict: Desert Storm. Siitä se sitten lähti. Ei kuitenkaan onneksi ihan käsistä lähtenyt, vaan olen pysynyt melko uskollisena omalle peligenrelleni. Mitä nyt sodan ohella rakastan silloin tällöin rakentaa maailmaa PC:llä ja juoksennella pitkin kaukaisen galaksin tuntemattomia kolkkia ongelmia ratkoen.
Syksynä tulee yksi odotetuista peleistä, joka on jo pahasti myöhässä minun mielestäni. Gears of War -pelisarjan kolmas osa, missä kaikki salaisuudet selviävät (ehkä). Pitäisi ehkä tässä kesälukemisena lukea pelisarjaan perustuvat kirjat, jotta olisin kartalla ja valmis toimintaan.
Syksynä olisi siis luvassa jotain tälläistä viikonloppuiltojen ratoksi:
Kaiken ei tarvitse olla aina niin vakavaa. Minusta arkeen kuuluu pieni lapsellisuus ja hyvä huumori ja vaikka ikäkriisi koluttaa ovella niin yritän silti ajatella, että ihminen on vain niin vanha kuin on hänen mielensä.
Minut kuulemma tunnistaa jo kaukaa naurusta päätellen. Mikäs siinä, hyvä että tunnistaa ja että minulla on joku ominaisuus joka erottaa kaikista muista. Ja suomalainen kansa on keksinyt paljon rohkaisevia sananlaskuja nauramisesta ja onpahan siitä oikein tutkittua tietoakin, että terveellistä se vain on. Lapsenmielisyydestä ei vissiinkään ole niin paljon lauottu viisauksia tai tutkimuksia. Ainakaan en tiedä, valistakaa minua jos näin on :)
Luen joka päivä strippejä ja lehtien sarjakuvaosiot ovat herkkua.Yksi päivän naurunaiheista oli Hesarista löytyvä Wulffmorgenthaler:
En tiedä kuinka kieroutunut huumorintaju minulla on, mutta tämä piristi keskellä työpäivää.
En tiedä miten muilla on, mutta itse tykkään tylsän hetken koittaessa katsella mainoksia YouTubesta. Tiedän, että jotkut ihmistyypit vihaavat mainoksia sydämensä pohjalta, mutta minä rakastan niitä ja katson ihan vapaaehtoisestikkin näitä mainoselokuvia.
Mainosten katselu ja niistä "opiskelu" ovat suurta huvia ja varsinkin ulkomaiset mainokset vievät minut matkalle, joka antaa minulle paljon. Opin muista kulttuureista ja huomaan kuinka samanlaisia me olemme tällä pallolla.
Mainoksissa on myös suuren huumorin lähde. Ne voivat olla parempia kuin komediaohjelmat ja niiden ytimekkyys rakentaa vitsin tyyppistä odotusta, joka parhaissa yksilöissä myös toteutuu paremmin kuin katsoja uskalsi toivoa.
Onhan se mukavaa, että omat lempparisarjat elävät vielä ja niin edelleen, mutta mitä Smurffeille on tapahtunut? Miksi? Voi miksi!? Neil Patrick Harris on hyvä, mutta voi mitä täällä oikein tapahtuu? Oikeastaan melkein kyllä huvittais nähdä tämä leffa... ;D
Ja Tintin seikkailutkin tulee tänä vuonna ihan "uutena"...
Tänään töissä tuli mieleen, että mitä meillä oli ennen Facebookkia. Kuinka sitä tietoa silloin jaettiin? Tiedän, että kysymys on aika korni ja oman ikäryhmäni kannalta melko lyhytmuistinen... mutta oikeesti, kylläpä tuntuu vaikealta maailma ilman sosiaalisen median tukiverkkoa ja sen suomia mahdollisuuksia.
Maailma on muuttunut niin nopeasti. Tuntuu, että vasta ihan hetki sitten paras (ja ainoa) kommunikaation muoto oli käsinkirjoitetut kirjeet ja ilmoituslaput keittiön pöydällä. "Olen ulkona" -lappu vanhemmille sisälsi kaiken tarvittavan informaation kaikille osapuolille usein moniksi tunneiksi . Kavereiden ja puolituntemattomien kirjekavereiden kanssa vaihdeltiin kirjeitä ja keksittiin kaikkea kivaa yllätystä kuorien sisälle. Minulla oli ilmoitus Heppahullu-lehdessä ja muistaakseni Lemmikki-lehdessä kirjekaveruudesta ja niiden määrillä myös hieman kilpailtiin. Samaa vastaisi tänä päivänä se, että Facebookista tai vaikka jostain keskustelupalstalta bongaisi jonkun tyypin ja alkaisi kirjoittelemaan tämän kanssa. Nykyään sitä voisi pitää vähän epäilyttävänä touhuna, varsinkin jos lapset ja nuoret tekevät niin. Miksi maailma on muuttunut pahemmaksi samalla kun se digitalisoitui?
Sosiaalinen media tuntuu olevan ratkaisu moniin maailman ongelmiin, mistä ei ennen tiedetty mitään. Ei ennen ollut mitenkään tärkeää ilmoitella koko maailmalle mietteitään tai jakaa kuviaan. Hyvä kun edes onnistui ne filmikameran kuvat kehittämään ja se oli vielä bonusta jos sai ne omaan albumiin talteen. Ja omat mietteet kirjoitettiin vaihtelevalla käsialalla päiväkirjaan, joka pidettiin sitten visusti muiden silmiltä piilossa. Ei huudeltu tällä tavalla blogeissa ja mainostettu sitten omaa blogia feissarissa ;)
Mielenkiintoinen blogi löytyy myös täältä: (kiitos Niinalle linkkivinkistä)
Luen paljon nettilehtiä, ja otsikot ovat tietenkin se juttu, joka saa käymään kiinni uutiseen. Tunteita herättävät otsikot löytyvät yleensä iltapäivälehdistä, mutta varsinkin paikallislehtien paikallisuutiset ovat joskus vähän sinnepäin otsikoiden perusteella.
Usein otsikot ärsyttävät minua mielipuolisuudellaan tai todellisella virheellisyydellään. Joskus kuitenkin otsikot herättävät hilpeyttä (joko tarkoituksella tai ei).
Okei, aikamoinen venematka. Tässä oltiin joella menossa, mutta näin meren rannalla elämänsä eläneenä veneen päin puuta ajaminen tuntuu aika uskomattomalta.
Nissanin "nappaaminen" vaatii mielestäni jo vähän riuskempaa kaveria. Miksei varas voinut vain viedä sitä autoa, ja mikä hitto on mummiska? Siis oikeesti? Joo mummopyörä, mutta silti... Tämä on kuitenkin luokiteltu poliisiuutiseksi, joten eikö nyt voitu käyttää vähän "oikeampia" sanoja?
Tulen varmasti keräämään näitä otsikoita enemmänkin, mutta jos sinulla, arvon mahdollinen lukija on oma kortesi kekoon, niin laita kommenttia tulemaan :)
Mainokset ovat aikansa tuotoksia. Siksi niitä on mielestäni kiva katsoa ja kommentoida (yleensä ääneen muiden harmiksi). Oma nostalginen kauteni sijoittuu 90-luvulle, sillä silloin varsinaisesti alkoi oma kuluttajakäyttäytymiseni. Paapalta sain viikkorahaksi muistaakseni 10mk joka viikonloppu ja syntymäpäivälahjatkin olivat joskus markkoina. Siksi ehkä mainoksetkin ovat minulle kultaisia muistoja lapsuuteni ja nuoruuteni kauppareissuista. Vanhoille tv-mainoksille on hauska naureskella, mutta samalla maailma tuntuu koventuvan ja muuttuneen kylmemmäksi ihmisten ympärillä. Entisajan telkkari on jotenkin ihmisläheisempää ja naiivimpaa. Mainoselokuvien väritkin tuntuvat olevan lämpimämpiä. Mutta ehkä nämä mielikuvat ovat kullattuja muilla muistoilla.
Otetaanpa hieman käytönnönläheisyyttä tähän hommaan, muuten menee liian filosofiseksi tämä juttu.
Esimerkiksi kännykkämainokset ovat nykyisin monitahoisia valon ja leikin mainoselokuvia. Nokian mainos vuoden 1997 liepeiltä luottaa minimalistiseen tarinaan ja tuotteen ylivoimaiseen tehoon. Enään vanhoihin tuotteisiin vertailevia mainoksia ei juurikaan näy, sillä kännykkäbisnes on varmaan monimutkistunut sitten 90-luvun kuvioista. Vaikka tuote itsessään on vanhentunut, niin mainoksen vaikutusarvo on sinällään pysynyt samana. Mainoksessa luetellun vaikuttavan kaltaista faktatietoa saa nykyisin etsiä potentiaalisen asiakkaan ominaisuudessa yksin internetin sivuilta ja siksi tämä vanha mainos vaikuttaa mukavan yksinkertaiselta: "Katso, tässä hyvä tuote, osta se!".
Nokia 6110 Mäkitorpasta:
Uusinpana esimerkkinä Nokian mainonnassa on Elisan mainos, joka kuuluu useimpien mainosten sarjaan. Siinä rakennetaan pikkufaktojen ohella mielikuvaa käyttäjästä tai siitä maailmasta johon puhelimen ostaja pääsee. Niin sanotut isot faktat, kuten käyttöaika on ohitettu, mutta ei se tieto taida enää kovin tärkeää ollakaan. Puhelin myös tuotteena on kärsinyt inflaation ja nykyisin on selvästi tärkeämpää se mitä sieltä sisältä löytyy.
Nokia C7 Elisalta:
Jännittävää nähdä minkälaisia mainoksia matkapuhelimista on reilun 10 vuoden päästä ja naureskelenko silloin Elisan mainokselle sen lapsenomaisesta uskosta juuri tähän hetkeen.
