Oscareiden jälkeen jäi vähän semmonen hälläväliä -olo, sillä palkittavat elokuvat ja tekijät olivat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta itselleni täysin tuntemattomia. Eikä minua oikeastaan huvita sen enempää niitä nytkään nähdä (paitsi ne pari poikkeusta). Mitä tämä kertoo elokuvamaustani ja -tietämyksestäni?
Ainakin mieleen tulee se, että ne leffat mistä pidän tai olen pitänyt harvemmin palkitaan mitenkään suuresti ja ne tuppaavat muutenkin jäädä marginaaliin. En nyt siis tarkoita, että tuijotan jotain ylevää tai vähäarvostettua taide-elokuvaa tms vaan mukavatempoista toimintaa huumorilla ja pikkusen kivaa tajunnanräjäytystä siihen sivuun.
Nyt voitti sellainen elokuva joka kertoo elokuvan tekemisestä. Viime vuonna kuulemma myös voitti samanmoinen. Njääh. Olen siis jotenkin jäänyt jostain kelkasta ja jossain on jokin mäki jonne mulle nähtävästi ei ole mitään asiaa.
Toisekseen en paljoakaan tunnista ketään näyttelijöitä. Noita Hollywood tyyppejä punaisella matolla ehkä nyt jokusen, mutta jos pitäis oikeesti jostain kadulta joku napata niin ei todellakaan onnistuisi. En tiedä nimiä enkä ulkonäköjä. Minulle on aina ollut tärkeämpää hyvä roolihahmo kuin sitä näyttelevä ihminen. Toki voin muutaman nimen pyydettäessä pudottaa jos kysytään keiden töihin luotan jonkin verran enemmän kuin toisten, mutta mitään kiveen hakattua ei ole.
Mutta jotain jäi Oscareiden punainenmatto -osuudesta mieleen: Nelosen studioporukka oli mahtava! Tykkäsin just tuommoisesta rennosta mutta tietäväisestä näkökulmasta ja pieni piikittely upposi minuun täysin. Ja sitten muuten nukahdin kun matto loppui ja gaala olis alkanu...
Tässä pieni pätkä Nelosen Oscar valvojaisista
