Muistatko kun sosiaalistuttiin mediassa?

Tänään töissä tuli mieleen, että mitä meillä oli ennen Facebookkia. Kuinka sitä tietoa silloin jaettiin? Tiedän, että kysymys on aika korni ja oman ikäryhmäni kannalta melko lyhytmuistinen... mutta oikeesti, kylläpä tuntuu vaikealta maailma ilman sosiaalisen median tukiverkkoa ja sen suomia mahdollisuuksia.

Maailma on muuttunut niin nopeasti. Tuntuu, että vasta ihan hetki sitten paras (ja ainoa) kommunikaation muoto oli käsinkirjoitetut kirjeet ja ilmoituslaput keittiön pöydällä. "Olen ulkona" -lappu vanhemmille sisälsi kaiken tarvittavan informaation kaikille osapuolille usein moniksi tunneiksi . Kavereiden ja puolituntemattomien kirjekavereiden kanssa vaihdeltiin kirjeitä ja keksittiin kaikkea kivaa yllätystä kuorien sisälle. Minulla oli ilmoitus Heppahullu-lehdessä ja muistaakseni Lemmikki-lehdessä kirjekaveruudesta ja  niiden määrillä myös hieman kilpailtiin. Samaa vastaisi tänä päivänä se, että Facebookista tai vaikka jostain keskustelupalstalta bongaisi jonkun tyypin ja alkaisi kirjoittelemaan tämän kanssa. Nykyään sitä voisi pitää vähän epäilyttävänä touhuna, varsinkin jos lapset ja nuoret tekevät niin. Miksi maailma on muuttunut pahemmaksi samalla kun se digitalisoitui?

Sosiaalinen media tuntuu olevan ratkaisu moniin maailman ongelmiin, mistä ei ennen tiedetty mitään. Ei ennen ollut mitenkään tärkeää ilmoitella koko maailmalle mietteitään tai jakaa kuviaan. Hyvä kun edes onnistui ne filmikameran kuvat kehittämään ja se oli vielä bonusta jos sai ne omaan albumiin talteen. Ja omat mietteet kirjoitettiin vaihtelevalla käsialalla päiväkirjaan, joka pidettiin sitten visusti muiden silmiltä piilossa. Ei huudeltu tällä tavalla blogeissa ja mainostettu sitten omaa blogia feissarissa ;)

Mielenkiintoinen blogi löytyy myös täältä: (kiitos Niinalle linkkivinkistä)

Otsikoista

Luen paljon nettilehtiä, ja otsikot ovat tietenkin se juttu, joka saa käymään kiinni uutiseen. Tunteita herättävät otsikot löytyvät yleensä iltapäivälehdistä, mutta varsinkin paikallislehtien paikallisuutiset ovat joskus vähän sinnepäin otsikoiden perusteella.
 Usein otsikot ärsyttävät minua mielipuolisuudellaan tai todellisella virheellisyydellään. Joskus kuitenkin otsikot herättävät hilpeyttä (joko tarkoituksella tai ei).

Tässä muutama tämän viikonlopun löytö:

Mies sammui ruoriin - vene päin puuta
(http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011052913802908_uu.shtml)

Okei, aikamoinen venematka. Tässä oltiin joella menossa, mutta näin meren rannalla elämänsä eläneenä veneen päin puuta ajaminen tuntuu aika uskomattomalta.

Pikkupoika loukkaantui pyöräkolarissa - autoilija pakeni (http://www.iltalehti.fi/uutiset/)

Tämä on varmaan hiusten halkomista, mutta mitä autoilijalla on tekemistä pyöräkolarissa?

Varas nappasi Nissanin ja mummiskan
(http://www.pohjalainen.fi/uutiset/poliisiuutiset/varas-nappasi-nissanin-ja-mummiskan-1.1015049)

 Nissanin "nappaaminen" vaatii mielestäni jo vähän riuskempaa kaveria. Miksei varas voinut vain viedä sitä autoa, ja mikä hitto on mummiska? Siis oikeesti? Joo mummopyörä, mutta silti... Tämä on kuitenkin luokiteltu poliisiuutiseksi, joten eikö nyt voitu käyttää vähän "oikeampia" sanoja?
 

Tulen varmasti keräämään näitä otsikoita enemmänkin, mutta jos sinulla, arvon mahdollinen lukija on oma kortesi kekoon, niin laita kommenttia tulemaan :)

Mainokset ovat suolaista herkkua

Mainokset ovat aikansa tuotoksia. Siksi niitä on mielestäni kiva katsoa ja kommentoida (yleensä ääneen muiden harmiksi). Oma nostalginen kauteni sijoittuu 90-luvulle, sillä silloin varsinaisesti alkoi oma kuluttajakäyttäytymiseni. Paapalta sain viikkorahaksi muistaakseni 10mk joka viikonloppu ja syntymäpäivälahjatkin olivat joskus markkoina. Siksi ehkä mainoksetkin ovat minulle kultaisia muistoja lapsuuteni ja nuoruuteni kauppareissuista. Vanhoille tv-mainoksille on hauska naureskella, mutta samalla maailma tuntuu koventuvan ja muuttuneen kylmemmäksi ihmisten ympärillä. Entisajan telkkari on jotenkin ihmisläheisempää ja naiivimpaa. Mainoselokuvien väritkin tuntuvat olevan lämpimämpiä. Mutta ehkä nämä mielikuvat ovat kullattuja muilla muistoilla.

Otetaanpa hieman käytönnönläheisyyttä tähän hommaan, muuten menee liian filosofiseksi tämä juttu.

Esimerkiksi kännykkämainokset ovat nykyisin monitahoisia valon ja leikin mainoselokuvia. Nokian mainos vuoden 1997 liepeiltä luottaa minimalistiseen tarinaan ja tuotteen ylivoimaiseen tehoon. Enään vanhoihin tuotteisiin vertailevia mainoksia ei juurikaan näy, sillä kännykkäbisnes on varmaan monimutkistunut sitten 90-luvun kuvioista. Vaikka tuote itsessään on vanhentunut, niin mainoksen vaikutusarvo on sinällään pysynyt samana. Mainoksessa luetellun vaikuttavan kaltaista faktatietoa saa nykyisin etsiä potentiaalisen asiakkaan ominaisuudessa yksin internetin sivuilta ja siksi tämä vanha mainos vaikuttaa mukavan yksinkertaiselta: "Katso, tässä hyvä tuote, osta se!".

Nokia 6110 Mäkitorpasta:

Uusinpana esimerkkinä Nokian mainonnassa on Elisan mainos, joka kuuluu useimpien mainosten sarjaan. Siinä rakennetaan pikkufaktojen ohella mielikuvaa käyttäjästä tai siitä maailmasta johon puhelimen ostaja pääsee. Niin sanotut isot faktat, kuten käyttöaika on ohitettu, mutta ei se tieto taida enää kovin tärkeää ollakaan. Puhelin myös tuotteena on kärsinyt inflaation ja nykyisin on selvästi tärkeämpää se mitä sieltä sisältä löytyy.

Nokia C7 Elisalta:

Jännittävää nähdä minkälaisia mainoksia matkapuhelimista on reilun 10 vuoden päästä ja naureskelenko silloin Elisan mainokselle sen lapsenomaisesta uskosta juuri tähän hetkeen.

Aloitus

Tervetuloa uuteen blogiini. Blogin punainen lanka on vielä kehitysvaiheessa, mutta heti kun olen saanut langat selvitettyä niin asiaa alkaa tulla.