Pelit ovat kehittyneet huimasti tässä parinkymmenen vuoden aikana. En nyt puhu lautapeleistä sillä ne tuntuvat olevan niin ajattomia ettei paljon lähemmäksi ikuista elämää kovin helposti pääse. Oikeasti! Siis luen tähän mukaan korttipelit, pöytäpelit ja ihan vaan kaikkien tiedossa olevat laudalla pelattavat pelit. Ne ovat ja pysyvät, mutta virtuaalimaailmassa tapahtuvat pelit ovat muuttuneet ja kasvaneet käyttäjien mukana.
Kaikki alkoi kun oma sukupolveni oli vasta lapsosia (näin itsekkäästi yhdistän pelihistorian omaan historiaani). Silloin pelitkin olivat lapsen kengissä niin sanoakseni. Pacman oli iso juttu kaveripiirissä ja minulla oli myös jonkinlainen käsikonsoli, mutten muista enää minkälainen peli siinä oli. Käsikonsoli katosi muutossa joskus 80-luvun loppuvuosina ja hetken olin juuri kaveripiirin vaihtoehtojen varassa. Ihan hyviä vaihtoehtoja sieltä löytyikin tuon pacman -pelien ohessa.
Sonic suunnittelee seuraavaa liikettään
Sitten koitti suuri aika kun joulupukki toi Segan taloon ja Sonic pääsi pelastamaan maailmaa pahan Dr. Robotnicin kynsistä. Minulla oli myös autopeli, mutten ole ikinä niinkään ollut kiinnostunut kilpailuista. En ole yhtään kilpailuhenkinen, en todellisessa elämässä enkä sen enempää virtuaalisessa. Maailman pelastaminen on enemmän ollut se minun juttuni, jos ei nyt oikeasti niin mielikuvituksissa edes.
Conflict: Desert Stormin tyypit
Veli otti konsolibisneksen hoitoon meidän perheessä Segan jälkeen ja ensimmäinen sotapeli mistä innostuin todella paljon oli Conflict: Desert Storm. Siitä se sitten lähti. Ei kuitenkaan onneksi ihan käsistä lähtenyt, vaan olen pysynyt melko uskollisena omalle peligenrelleni. Mitä nyt sodan ohella rakastan silloin tällöin rakentaa maailmaa PC:llä ja juoksennella pitkin kaukaisen galaksin tuntemattomia kolkkia ongelmia ratkoen.
Syksynä tulee yksi odotetuista peleistä, joka on jo pahasti myöhässä minun mielestäni. Gears of War -pelisarjan kolmas osa, missä kaikki salaisuudet selviävät (ehkä). Pitäisi ehkä tässä kesälukemisena lukea pelisarjaan perustuvat kirjat, jotta olisin kartalla ja valmis toimintaan.
Syksynä olisi siis luvassa jotain tälläistä viikonloppuiltojen ratoksi:
Kaiken ei tarvitse olla aina niin vakavaa. Minusta arkeen kuuluu pieni lapsellisuus ja hyvä huumori ja vaikka ikäkriisi koluttaa ovella niin yritän silti ajatella, että ihminen on vain niin vanha kuin on hänen mielensä.
Minut kuulemma tunnistaa jo kaukaa naurusta päätellen. Mikäs siinä, hyvä että tunnistaa ja että minulla on joku ominaisuus joka erottaa kaikista muista. Ja suomalainen kansa on keksinyt paljon rohkaisevia sananlaskuja nauramisesta ja onpahan siitä oikein tutkittua tietoakin, että terveellistä se vain on. Lapsenmielisyydestä ei vissiinkään ole niin paljon lauottu viisauksia tai tutkimuksia. Ainakaan en tiedä, valistakaa minua jos näin on :)
Luen joka päivä strippejä ja lehtien sarjakuvaosiot ovat herkkua.Yksi päivän naurunaiheista oli Hesarista löytyvä Wulffmorgenthaler:
En tiedä kuinka kieroutunut huumorintaju minulla on, mutta tämä piristi keskellä työpäivää.
En tiedä miten muilla on, mutta itse tykkään tylsän hetken koittaessa katsella mainoksia YouTubesta. Tiedän, että jotkut ihmistyypit vihaavat mainoksia sydämensä pohjalta, mutta minä rakastan niitä ja katson ihan vapaaehtoisestikkin näitä mainoselokuvia.
Mainosten katselu ja niistä "opiskelu" ovat suurta huvia ja varsinkin ulkomaiset mainokset vievät minut matkalle, joka antaa minulle paljon. Opin muista kulttuureista ja huomaan kuinka samanlaisia me olemme tällä pallolla.
Mainoksissa on myös suuren huumorin lähde. Ne voivat olla parempia kuin komediaohjelmat ja niiden ytimekkyys rakentaa vitsin tyyppistä odotusta, joka parhaissa yksilöissä myös toteutuu paremmin kuin katsoja uskalsi toivoa.
Onhan se mukavaa, että omat lempparisarjat elävät vielä ja niin edelleen, mutta mitä Smurffeille on tapahtunut? Miksi? Voi miksi!? Neil Patrick Harris on hyvä, mutta voi mitä täällä oikein tapahtuu? Oikeastaan melkein kyllä huvittais nähdä tämä leffa... ;D
Ja Tintin seikkailutkin tulee tänä vuonna ihan "uutena"...
